Norja ja Ruotsi kesällä 2001 (kuvat viimeisenä!)
Norjan opetusministeriön kehotuksesta ja Suomen opetusministeriön tukemana 15 Jokilaaksojen kanteleyhdistys ry.:n soittajaa ikähaitarinaan 35 vuotta, nuori 2-rivishanuristi sekä 6 perheenjäsentä nousivat linja-autoon aamuyöstä torstaina 12.7.2001. Apurahan anomisen jälkeen matkaseuramme oli saavuttanut uusia mestaruuksia joten seurueemme lähti matkaan taskussaan 4 uutta kultamitalia, 4 uutta hopeamitalia, ja 5 uutta pronssimitalia. Edellisenä vuonna kilpailuista oli jo voitettu 4 kultaa, 2 hopeaa ja kantele.
Matkan tausta: Lahjoitin Haapaveden logolla varustetun 5-kielisen kanteleen (ja esitin sillä karhunpeijaispolskan) Bordeauxin EU-Comenius-seminaarissa, jonka aiheena oli Maku ja maatalous, tammikuussa 1997. Ranskan järjestäjä ylisti kanteleen sopivuutta projektiaiheeksi ja komensi maanmiehensä muodostamaan projektin Haapaveden lukion kanssa. Pian Norjan opetusministeriön edustaja ehdotti yhteistyötä Norjan "Suomalaismetsän" ja kanteletaiteilija Sinikka Langelandin kanssa. Koska EU-johtoinen Soiva Puu hanke oli jo valmisteilla, epäröimme hakea toista EU-rahaa uutta toimintaa varten. Talvella saimmekin avustusta yllättäen Suomen opetusministeriöltä. Riemuksemme suurena yhteensattumana sattui, että Sinikka Langeland saapui Haapavedelle soittamaan Haapavesi Folkissa ja opettamaan Pokela-Akatemian kanteleleirillä.
Lähtijät:
Aamuyöstä matkan varrella autoon nousi paljon väkeä. Mukana olvat ylivieskalaiset soittajat Satu Sipilä ja Riikka Jaakola, mieluskyläläiset esiintyjät Mariia Huikari, Heljä-Riitta Ahola, Jane ja Satu Ilmola, haapavetiset esiintyjät Tiina Sainio, Mari Uusitalo (2-rivishanuristi), Anne-Maarit Hintikka, Sanna Hemminki, Saara Mäki, Riikka Aspegren, Saara Jaakonaho ja Jaakko Meriläinen, haapajärviset soittajat Elvi ja Elisa Tulppo sekä 6 omaista. Mainittakoon että omaisten ”huoltoryhmästä” kaksi oli myös esiintynyt kanteleella aiemmin. (Heille kynnys lähteä soittokiertueelle oli liian korkea!)
Menomatka:
Aamupäivä kului laivamatkalla Vaasasta Uumajaan ja keskiyöllä saavuimme Svullryaan, Norjaan. Meidät majoitettiin nykyaikaiseen koulurakennukseen, jossa toimii myös päiväkoti. Isännät täyttivät majoituspaikan ruokakaapit hyvin ja oli syytäkin, sillä he tarjosivat meille oikean lämpimän aterian vain kerran päivässä. Ensimmäisen yön olimme niin väsyneitä että ainakin minä kuvittelin keinuvani laivassa kun norjalainen kanteletaiteilija Sinikka Langeland lauloi ”Uni on puu joka kasvaa ylösalaisin”.
Norjassa tapahtui:
Perjantain päivä kului tutustuessa paikkakuntaan ja tuleviin konserttipaikkoihin. Ehdimme myös tutustua kuntoutumislaitokseen Finnskogstoppen-vuoren huipulla. Olisimme kernaasti palanneet sinne soittamaan, sillä akustiikka tuntui lupaavalta ja näköala uskomattomalta - mutta pahaksi onneksi oma kiireinen aikataulumme ei sopinut kuntoutuvien aikatauluun. Tutustumiskierroksen aikana kuulimme, että Suomen suurlähettiläs käy joka vuosi avaamassa juhlia Norjassa. Yllätyimme kuitenkin kun ateriamme kesken Ole Norrback ilmestyi kättelemään meitä kaikkia.
Illalla avajaisissa todettiin että suomalaisetkin voivat iskeä norjalaisten huumorisuoniin, kun annoimme näyttävästi tuliaisia: Haapaveden kaupungin vaakunalla varustetun soittokuntoisen 5-kielisen kanteleen, sekä Aito-Onni palkintoviiniä. Jälkeenpäin juttelimme pitkään Suomen suurlähettilään Ole Norrbackin kanssa kanteleen ja kulttuurin asemasta ulkomailla ja Suomessa, sekä puhuimme tulevasta toiminnasta… Myöhemmin kokeiltiin soittosormia, kun edellisenä päivänä oli jäänyt soittamatta.
Lauantaiaamuna oli suuri viritysurakka – 14 isoa kannelta, 9 molliviritteistä 5-kielistä ja pari 5-kielistä kannelta erikoisvirityksillä. Ennätimme käymään kappaleet läpi ja puolelta päivin tapasimme Sinikka Langelandin Kulturstation Finnskogenilla, uudessa rakennuksessa Ruotsi-Norjan rajapyykin vieressä. Itse asiassa me luulimme sitä raja-asemaksi mennessämme, kunnes hiljennettyämme vauhtia eräs mies tuli ulos kysymään, tarvitsisimmeko apua. Kun kerroimme olevamme kanteleorkesteri Suomesta, hän vastasi niin arvelleensakin, ja toivotti meidät tervetulleeksi lauantaina konsertoimaan. Tämän konsertin sijoittuminen juuri Kulturstationiin oli pitkälti Sinikka Langelandin ansiota – hän vaatii sitä akustiikan takia yhdeksi konserttipaikaksemme tutustuttuaan meihin Haapavedellä Pokela-Akatemian kanteleleirillä kesäkuussa.
Sinikka varoitti, että hyvä jos tulee 50 kuulijaa, jotka ovat kuitenkin tosi kulturelleja. Konserttia ei mainostettu laajasti mediassa. Etuovella oli iso näkyvä juliste jossa meitä mainostettiin sensationell’eiksi, eli ilmiömäiseksi. Loput hoiti tehokas viidakkorumpu. Talo koki uuden yleisöennätyksen, sali tulvi myös ruotsalaisia ja tanskalaisia – 120:sta kuuntelijasta 20 joutui seisomaan – pääasiassa kameramiehiä! Ovia jouduttiin pitämään auki, jotta ilma ei loppuisi. Alkuohjelmassa 2 Sinikan oppilasta soitti pienkanteleilla ja ruotsalainen runoilija Bengt Berg lausui runon. Soitto eteni klassisesta kamarimusiikista neoetniseen ja perinteiseen musiikkiin, uusien valtakunnallisten ja kansainvälisten lasten solistisen ja yhtyekilpailujen voittajista teineihin ja aikuisiin voittajiin, pienkanteleista isoihin. Vuoromme jälkeen Sinikka ja viulisti Hege Rimestad soittivat. Toivomme saavamme tämän lahjakkaan viulistin opettamaan Haapaveden folk-kursseille. Ohjelman lopussa esitimme yhteisesti vanhan metsäsuomalaisten savunpoistamisloitsun Rollota, Rollota, jonka Sinikka opetti meille Haapavedellä. Kaikki soittajat lauloivat, melkein kaikki soittivat ja Sinikan ja Hegen improvisoivat yllätysvieraan, suomalaista sukujuurta olevan norjalaisnaisen tanssiessa intialaista tanssia! Konsertti kesti lähes kaksi tuntia.
Seuraavaksi piti olla hyvin lyhyt piipahdus soittamaan Finnetunet-museon rinteellä, tavallaan mainostamassa sunnuntain isoa yhtyesoittoa. Siirtymäaikaa oli jäljellä enää viisi minutia, joten oli valmiiksi päätetty että soittaisin yksin. Erittäin pieni auto vei minut (Janen) perille vauhdilla. Linja-autollinen soittajia tulisi, kun ehtisivät pakattuaan konsertin jäljiltä. Sää oli erinomainen kun esitin 2 Martti Pokelan kappaletta: Tiaisen tanssin 5-kielisellä ja Häät Pökkelökankaalla isolla kanteleella viisisataapäiselle yleisölle. Häät Pökkelökankaalla kosketti erityisesti kuuntelijoiden huumorintajua, ja olikin tarkoitettu tutustuttamaan yleisö Setä Hermannin Valssiin, jonka he kuulisivat perinteisemmin soitettuna sunnuntain yhtyesoitossa, Haapaveden kuuluisampana ison kanteleen kappaleena.
Sunnuntaina aamu meni jälleen virittämiseen ja lauantain kokemuksen perusteella teimme muutoksia ohjelmaan, huomattuamme minkälaiset kappaleet koskettavat eniten yleisöä, samalla huomioiden aikarajoituksia. Kansallispukujemme takia meidät pyydettiin mukaan kirkosta kohti pääjuhlan paikkaa. Pääjuhla oli leikkisten perinnehäitten vietto Finnetunet-museon rinteellä. Odotellessa vuoroamme sade yltyi. Pääjuhlaan olimme varanneet pääasiassa haapavetistä kantelemusiikkia. Tihkusateessa 5-kieliset joutuivat soittamaan yhden pöydän ympärillä pienessä katoksessa. Isojen kanteleiden vuoron koittaessa uskoimme sateen heltyneen ja toiset pöydät asetettiin katoksen eteen, jotta kanteleet mahtuisivat ja yleisö näkisi myös kasvomme. Viimeiset vikkelät polkat soitimme pienessä tihkusateessa, sormet kohmeessa. Ehdimme juuri käydä majoituspaikalla sulattamassa sormemme kahvikupin lämpimällä posliinipinnalla ennen kuin suuntasimme linja-auton nokan kohti Ruotsia.
Ruotsissakin:
Päivä ennen lähtöämme olimme saaneet Sinikka Langelandilta sähköpostin jossa kysyttiin meitä samalle Ruotsin keikalle josta tiesin hänen aloittavan oman kiertueensa. Oli vastattava äkkiä jotta PR ennättäisi. Muuta emme tienneet kuin että se on 45 minuutin ajomatkan päässä. Vastasin että tulemme mielellämme. Paikaksi paljastui Heidruns Förlag Torsbysta pohjoiseen Fensbolissa. Siellä kuuluisa runoilija Bengt Berg pitää kirjakahvilaa, jonka puutarhassa pitään taiteellisia tilaisuuksia sunnuntaisin. Sinikka kertoi tarjonneensa viulistia soittokumppanikseen, mutta puskaradion ansiosta Bengt Berg kyseli meitä ” sitä ilmiömäistä kanteleorkesteria” mukaan. Paikkana on viehättävä, suuri vanha talo jonka monissa kamareissa on taidetta näkösällä ja kirjoja kaupan.
Huonot ilmat seurasivat mukanamme, mutta viidakkorumpu toimi jälleen tehokkaasti. Saapuessamme paikalle tuntia ennen keikkaa, talo oli jo täynnä odottavaa yleisöä. Huolimatta siitä, että kanteleet matkasivat lämpimän linja-auton sisällä, soitinten vire oli tiessään. Päätettiin lähettää yksilöt, duot ja triot eri huoneisiin soittamaan niin pian kuin saimme ne vireeseen edellisen kohmeisen soiton jälkeen. Sateen loputtua siirryimme pihalle pitämään konsertin noin 120 hengen yleisölle. Soitimme saman ohjelman kuin pääjuhlassa Finnetunetin museon rinteellä aikaisemmin, ainoastaan vaihdoimme ylimääräisen kappaleen, rohkaistuamme äänenkäyttöön Kulturstationin hyvän akustiikan jälkeen. Niinpä koko porukka sai osallistua viimeiseen kappaleeseen. Lähtiessämme ohjelma museolla jatkui, mutta meillä oli määräys tulla syömään ennen klo 19.30, emmekä olisi muuten ennättäneet syömään lämmintä ateriaa koko päivänä. Loppuilta meni pakkaamiseen sekä hyvästelyyn.
Paluumatka:
Maanantaiaamuna lähdimme klo 5.30 jotta varmasti ennättäisimme Uumajan laivaan. Matkan varrella Ruotsin radio välitti meille suomalaisille kanteleensoittajille kiitoksia ja terveisiä!!! Väsyneenä mutta onnellisina viimeiset pääsivät kotiin klo 5.30 tiistaiaamuna. Meitä arvostettiin erittäin paljon kiertueella, myös paikallinen asiantuntija Sinikka Langeland vaikutti hämmästyneeltä ohjelmamme tasosta ja monipuolisuudesta.
Paluun jälkeen:
Emme saaneet olla kovin kauan kotona rauhassa. Seurueemme jäsenet jatkoivat heti Kaustisilla, Haapaveden kotiseutupäivillä, kantelekirkossa Lohtajalla sekä soittorupeamalla Savossa. Soitajamme viihdyttivät yleisöä soittamalla myös Sinikka Langelandin vauhdikkaampaa tuotantoa, mikä johti pitkään yhteistyöhömme Olga Shiskinan kanssa.
konsertti Kulturstationissa Norjan ja Ruotsin rajalla
paraati Finnskogenissa
keskustelemassa silloisen Suomen lähettilään, Ole Norrbäckin kanssa